Cerro San Cristóbal y Saludos desde Ecuador!

Talta Lima nayttaa Cerro San Cristobalin huipulta katsottuna. Otin eraana paivana bussin Plaza de Armasilta tuonne huipulle, mista kaupunki avautui joka suuntaan paattymattomina kumpuilevan maaston, rakennusten ja kaupunginosien letkoina. Kaupunki jatkui pidemalle kuin silma pystyi nakemaan.

Plaza de Armas ja taustalla pilkottava Cerro San Cristobal

San Martinin asuinaluetta San Christobalin juurella

Mutta nyt olen Ecuadorissa! Lensin Quitoon keskiviikkoaamuna ja olin pari yota leppoisassa hostellissa Quiton vanhassa kaupungissa. Quiton kohtaaminen 2800 metrin korkeudessa oli moisiin korkeuksiin tottumattomalle tiukka paikka ja karsinkin kaksi ekaa paivaa lahes kaikista mahdollisista korkeanpaikan sairauteen liittyvista oireista. Oksentelulle ja paakivuilla antoi vauhtia jo Limassa alkanut vatsatauti, mutta tana aamuna elama alkoi pikkuhiljaa voittaa ja ruoka pysya siella missa kuuluukin. Otin aamulla bussin Quitosta kohti etelaa ja saavuin iltapaivalla Bañosiin. Ajattelin olla tassa 12 000 asukkaan pikkukaupungissa muutaman yon ja katsoa minne sitten. Ecuardor on kasittamattoman kaunis maa, enka voi lakata tuijottamasta vuoria, joiden huiput haviavat pilviin ja tata uskomatonta vihreytta ja vehreytta mika joka puolella vallitsee.

Museo de la Nación

Kävin Perun kansallismuseossa, Museo de la Naciónissa. Arkkitehtonisesti huikean betonijärkäleen sisällä esiteltiin kaikkea Perun esihistoriallisia sivilisaatioita sekä maan historiaa ja eri kulttuureita taiteen, käyttöesineiden, korujen ja tarinoiden muodossa. Kaikkein suurimman vaikutuksen museossa teki kuitenkin Perun terrorismin vuosia 1980-2000 käsitellyt valokuvanäyttely 'Yuyanapaq. Para recordar'. Perussa toimi vielä 1990-luvulla aseellista väkivaltaa harjoittaneita oppositioryhmiä, ja väkivaltaiset terrori-iskut eri puolilla maata olivat lähes arkipäivää. Väkivallan käyttöön, kidutuksiin ja ihmisten katoamisiin ja kuolemiin kietoutuivat lopulta terroristiryhmät, valtion ja armeijan joukot sekä maalaisyhteisöjen perustamat itsepuolustusjoukot. Eniten levottomuuksista kärsivät tavalliset perulaiset, jotka jäivät usein eri ryhmien harjoittaman väkivallan väliin.

Yuyanapaq on ketsuan kieltä ja tarkoittaa muistamista (para recordar). Valokuvanäyttely on yksi keino antaa ääni väkivallan vuosien aikana kuolleille ja kadonneille ja heidän läheisilleen. Erään perulaisen kansalaisaktivistin mukaan kansa ilman muistia on kansa ilman tulevaisuutta. Totuuskomission perustamisesta huolimatta noihin vuosiin liittyy yhä paljon epäselvyyksiä eikä kaikkia syyllisiä tulla todennäköisesti koskaan tuomitsemaan.

Näyttely oli todella suuri ja kuvat olivat hyvin raakoja ja koskettavia. Minua jäi erityisesti mietityttämään se, miten lyhyessä ajassa maa on muuttunut todella paljon. On vaikea ajatella, että vähän aikaa sitten tässä viereisessä korttelissa on ollut tuhoisia pommi-iskuja, tai että katu, jota täällä nyt kävelee päivittäin, on hetki sitten ollut hengenvaarallista aluetta. Tai että väkivalta oli kytkeytynyt tiiviisti myös Perun poliittiseen yliopistomaailmaan, San Marcos mukaanlukien.

Kansakunnan oman meneisyyden tuntemista korostavan puheen valossa on hieman ironista, että ulkomaalaiset pääsevät ilmaiseksi maan kulttuurihistoriaa ja menneisyyttä käsitteleviin museoihin, mutta tavallisten perulaisten on ilmeisesti maksettava tavalliset pääsymaksut. Hmm... maa täynnä ristiriitoja.

Quipu. Inkojen ja muiden intiaanikansojen käyttämä solmukirjoitus.

Ihastuin perunoihin. Peruna on kotoisin Perusta ja Perussa on yli 5000 perunalajiketta. Tässä niistä muutama.


Näin se peruna on matkannut maailmalla.

La Casa de Panchita

La Casa de Panchita on kotiapulasten oikeuksia ajavan kansalaisjärjestön, Asociación Grupo de Trabajo Redesin (AGTR), toimintakeskus Limassa. Kotiapulaisten asema Perussa on todella huono, nuoret naiset elävät lähinnä kotiorjina työnantajiensa kodeissa, eikä heillä ole paljoakaan vapaa-aikaa tai mahdollisuuksia elää työpaikkansa ulkopuolella. Casa de Panchita tarjoaa kotiapulaisille koulutusta, tietoa heille kuuluvista oikeuksista ja muuta tukea sekä sosiaalisen ympäristön, jossa tavata muita ihmisiä. Sunnuntait ovat useimmiten kotiapulaisten ainoita vapaapäiviä, ja silloin Panchitassa järjestetään erilaisia työpajoja, muun muassa tanssia, teatteria, englannintunteja ja lastenhoitokursseja. Kävin eilen vierailemassa talolla ja vietin iltapäivän korutyöpajan naisten ja tyttöjen seurassa. Työpajaan hankitaan erilaisia materiaaleja, joita naiset voivat ostaa ja tehdä niistä koruja myyntiin. Materiaalit ovat pääosin luonnonmateriaaleja, kuten paikallinen asai-siemen, ja jokaisen myydyn korun voitto menee korun tekijälle.

Panchitassa oli sunnuntaina paljon väkeä, kotiapulaisia, lapsia, työntekijöitä, paikallisia ja ulkomaalaisia vapaaehtoisia... ja todella lämmin tunnelma. Luulen että tulen käymään siellä sunnuntaisin myös tulevaisuudessa.

Lisää la Casa de Panchitasta täällä:
http://www.unacasaparapanchita.com/?q=node/5

Información sobre la Casa de Panchita que visité ayer:
http://gruporedes.org/

Tässä omat aikaansaannokseni asai-siemenistä.

Hice eses oretes de asai en el taller de joyas en la Casa de Panchita.

Algunas fotos

Asun tuolla katolla. Vivo allí en "el tercero" piso.

Océano Pacífico

Kuumuutta, kosteutta ja combeja

Täällä olen, Tyynenmeren rannalla Limassa. Matka meni pitkästi ja hyvin. Suurimmat tökkimiset tuli vastaan Helsinki-Vantaan lähtöselvityksessä kun BA:n tiskit ja systeemi kuormittuivat Kanadaan matkalla olleesta Nurmijärven tyttöjen jättimäisestä ringetteseurueesta. Reippaan jonottelun jälkeen oli juuri aikaa juosta suoraan koneeseen.

Amerikan Yhdysvallat yllättää aina. Ensimmäinen kulttuurishokkini taisi tulla Miamin lentokentällä. Passintarkastuksessa ihmisille neuvottiin miten tulee jonottaa, "sir, you have to makse a choice, in which line are you going to stand in... sir, there are two lines here, pick one sir." Valokuvan ja sormenjälkien ottamisen ja muutamien matkaani koskevien kysymysten sekä lippujen ja lappujen leimaamisen jälkeen olin vapaa siirtymään toiselle puolelle. Koko tapahtuman ajan tuossa hallissa soi taustalla klassinen musiikki, mikä ei jotenkin yhtään sopinut tilanteeseen. Kaikki tuntuivat puhuvan kentällä espanjaa ja poliiseja, vartijoita, tullimiehiä ja muita virkapukuisia tyyppejä oli lähes yhtä paljon kuin matkustavia ihmisiä. Kaiken kaikkiaan jotenkin outo tunnelma siellä... mitä ei varmaan yhtään vähentänyt oma väsynyt olotilani.

Mutta niin, pääsin Limaan ja myös laukkuni löysivät tiensä tänne, mikä oli ilahduttavaa! Kosteus, kuumuus ja äänekkyys. Ja vielä kerran kosteus. Siinä ensimmäiset ajatukseni. Ja ne autot ja se liikenne... liikennettä on paljon ja liikennesääntöjä ei tunnu olevan. Tai sitten on, mutta en vain huomaa sitä. Luulen että mitä enemmän auton äänimerkkiä huudattaa sitä paremmin liikennne sujuu :) Asun Mirafloresissa, yhdessä Limassa töissä tai vapaaehtoisena olevien suomalaistyttöjen kanssa. Asuntomme on vuokranantajan katolla ja nautin ainakin näin kesällä kattoterassin kasveista ja linnuista ja kaupungin äänistä.

Olen kierrellyt vasta Mirafloresissa, katsellut menoa ja puikkelehtinut autojen välissä. Näin ensimmäistä kertaa Tyynen valtameren, joka on tuossa vieressä. Se tuntui mukavalta. Hommasin perulaisen liittymän, joten viestiä voi laittaa numeroon +51-1-986 501 289. Ja hei, laittamalla numeron eteen 99533, Suomesta soittaminen maksaa vain 16 senttiä/minuutti!

Olen kovasti sitä mieltä että uusiiin paikkoihin kannattaa tutustua kävellen. Kävelemällä ristiin rastiin ja edestakaisin pitkin katuja ja kujia pääsee jotenkin paremmin sisään ennestään tuntemattomiin alueisiin. Hahmottaessani eilen Mirafloresia tämän menetelmän avulla, minulle yritettiin myydä taloa Tyynenmeren rannalta. Sitä ennen pääsin puistossa istuskellessani 12-vuotiaiden englanninopiskelijoiden haastateltavaksi.... tavattuani heille Tarja Halosen nimen ja kerrottuani mitä lajeja kotimaassani harrastetaan talvella ja kesällä, sain vastata kysymykseen mitä maani hallitus tekee ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi! Täällä oli eilen keskellä päivää myös pieni maanjäristys, mutta se meni minulta ihan ohi luultavasti kaoottisen liikenteen ja muun metelin takia.

Kävin tänään Liman keskustassa, mikä oli pikaisen ja pinnallisen katsauksen perusteella tunnelmaltaan ja yleisilmeeltään todella erilainen paikka kuin Miraflores. Länkkäreitä ei näkynyt ja pääni meni ehkä vielä vähän lisää sekaisin. Liikuin myös paikallisilla julkisilla kulkuvälineillä, combeilla, ja luulen etten koskaan opi niiden omaa toimintalogiikkaa. Mutta lisää keskustasta, combeista ja muista jutuista myöhemmin. Paikallistan lähipäivinä hyvän nettikahvilan ja koitan laittaa kuvia ja kirjoitella lisää, kun koneeni on täällä kotosalla vähän huono napaamaan näitä ympäristön langattomia verkkoja, mikä rajoittaa netissä oloa.

Koivula kuittaa, Perusta kuullaan

Mitä enemmän kuukausia ja vuosia kerään elämääni sitä uteliaammaksi, innokkaammaksi ja spontaanimmaksi tunnun muuttuvan. Ja sitä mielenkiinoisemmaksi ja runsaammaksi myös maailma ja kaikki ympärillä on muuttunut. Oli kyseessä sitten oma koti, kävelymatka yliopistolle, tekeminen ja toimiminen kavereiden kanssa, kaikki pienet yhteiset projektit tai uusien ja vanhojen asioiden kohtaaminen. Jutut ovat muuttuneet jatkuvasti antoisimmiksi, ja vastaavasti kokemus siitä, että myös itsellä on jotain annettavaa, on voimistunut. Kaikenlainen elämän oppiminen menemällä vaan, päästämällä irti ja katsomalla ja kokeilemalla kiehtoo koko koko ajan enemmän. Hyvä ystäväni ja entinen kämppikseni Joensuussa kutsui näitä ja muita asiaan kuuluvia tuntemuksia nimellä 'maailmankiima'. Minusta se on aika hyvin kutsuttu. Tuolla on vain ovia avattavana ja niitä voi availla todella monella tapaa!

Uteliaisuus ja halu ymmärtää monia asioita paremmin vievät siis huomenna ensin Lappeenrannasta Helsinkiin ja sieltä Lontooseen. Lontoosta matka jatkuu Miamiin, josta otan kurssin kohti Etelä-Amerikkaa ja Limaa. Adoptoin uuden vuoden aattona ystävieni häissä itselleni tädin, jota minulla ei koskaan ollut. Majailen matkani ensimmäisen yön uuden tätini luona jossain päin pääkaupunkiseutua. Aloitan opiskelut Universidad Nacional Mayor de San Marcosissa maaliskuun puolivälissä. Valtiollinen yliopisto San Marcos on perustettu vuonna 1551 ja se on Etelä-Amerikan vanhin yliopisto. Lukukausi päättyy heinäkuun lopussa, minkä jälkeen suunnitelmani ovat täydellisen auki ja sellaisina aion ne myös pitää.

Minut on kyllästetty monilla mahdollisilla Peruun, lattareihin, ihmisiin, kulttuuriin ja elämänmenoon liittyvillä stereotypioilla ja toisaalta myös niitä kumoavilla näkemyksillä ja kokemuksilla. Maantieteen ja kehitysmaatutkimuksen opiskelijana olen tutustunut myös asiaan liittyvään kirjatietoon ja teoretisointeihin. Lisäksi Perua ja kehitysyhteistyötä käsitellyt graduni ja toiminta TYYn kehitysyhteistyövaliokunnassa vaikuttavat varmasti asenteisiini ja odotuksiini. Minä siis tiedän, oletan ja luulen sekä pelkään ja avoimin mielen odotan vaikka ja mitä! Kulttuurishokki on taattu, samoin ikimuistoinen määrittelemätön jakso elämästäni uudessa paikassa.

Lopuksi. Tiedättekö miten tietyt maut, tuoksut ja musiikit muistuttavat jostain tietyistä hetkistä ja tilanteista, jotka on joskus elänyt? Miten vaikka kirsikan maun tai tietyn sävelen liittää vahvasti johonkin kokemukseen ja siihen liittyneeseen tunnelmaan. Itselläni varsinkin musiikki ja tietyt kappaleet ovat vahvasti sidoksissa eri elämänvaiheisiin tai yksittäisiin pieniin hetkiin, jolloin niitä voi hetken ajan elää jollain tasolla uudestaan kuulemalla tuon kyseisen kappaleen. Tämänhetkiset lähtötunnelmani tiivistyvät erinomaisen hyvin näihin kahteen biisiin. Niissä on sopivasti potkua, kipinää ja kihelmöintiä, eli niitä fiiliksiä, jotka nyt poukkoilevat sekavina päässäni!

Ani diFranco - Shy
Mew - She Spider

Nyt adios ja hasta luego!

...eli Mustolasta Limaan

En tiedä tekeekö lähtö ja iso muutos melankolishaikeaksi ja levottomaksi tehtyjen ja vielä tekemättä olevien asioiden suhteen, vai miksi viime aikoina on tullut mietittyä paljon sitä minne menee ja mistä tulee. Menosuunta on tällä hetkellä selvä, se on Perun pääkaupuki Lima. Ainakin nyt aluksi. Mutta mistä sitä oikein tulee, mistä on lähtöisin ja minkä paikan mukaa sitä itsensä vahvimmin identifioi? Mietin tässä paikkoja ja alueita, jotka minua eniten määrittävät; Turku, Lappeenranta, Suomi, Joensuu... näitähän riittää. Mutta kaikista maailman paikoista koen eniten olevani Mustolasta. Niin moni asia, ajatus ja olemisen tapa palautuu niihin aikoihin, jotka olen viettänyt Mustolassa. Vaikkei tuo pieni kaupunginosa Etelä-Karjalassa, Suomen itäreunalla ole varsinaisesti kasvattanut minua sellaiseksi kuin nyt olen, löytyy sieltä minun mielenmaisemani.

Mielenmaisemassani yhdistyvät tilat, paikat ja ajat. Kuvat muistoista ja nykyisyydestä. Sillat, sulut ja kanava, Venäjä rajan läheisyys, metsä ja pienuus, seesteisyys ja samanaikainen muutos. Se on minun mielenmaisemani, ja sen vien mukanani Peruun kun kohtaan uusia tiloja, paikkoja ja aikoja.

Tältä Mustolassa näytti talvella 2008.
Algunas fotos desde Mustola, de donde soy. Es un barrio y una publa pequeña donde se pueden encontrar mi paisaje mental lo más fuerte.

¡Bienvenidos!

Tämä on blogi matkastani ja elämästäni Perun Limassa, jonne lähden asumaan, opiskelemaan ja oppimaan 11.2. Ehkä tarinoin muuton varjolla myös muista asioista; Turusta, TYYn loistavasta kehystä, Lappeenrannasta, ihmismielen omituisuuksista, elämän heittelystä ja itseäni mietityttävistä asioista. Ja tietysti blogi on mitä helpoin tapa pitää tärkeät ja rakkaat ihmiset ainakin vähän kartalla siitä missä ja miten mennään! Toivottavasti monet innostuvat seuraamaan kirjoituksiani ja mielellään myös kirjoittamaan tänne itse. Haluaisin kovasti myös tietää mitä teille kaikille kuuluu! Koitan pitää sivun päivitettynä parhaani mukaan.

Alun perin blogin piti startata jo syyskuun alussa, kun lentoliput kolahtivat postiluukusta. Oli kuitenkin muka niin kiire, ettei ajatuksia ehtinyt kirjoittaa ylös. Nyt kun gradu on onnellisesti kansissa, työharjoittelu takana, olen muuttanut taas länsirannikolta Itä-Suomeen ja lähtöön on alle viikko, sain vihdoin aikaiseksi tarttua tähän pitkään hautuneeseen projektiin. Haluan laittaa sivulle mahdollisimman paljon kuvia, mikäli tekniset taitoni ja yhteistyön sujuminen kameran ja tietokoneen kanssa sen vain mahdollistavat. Mielestäni kuvat kertovat usein paremmin kuin sanat. Haluan myös kirjoittaa espanjaksi, mutta säästän nyt alkuun kaksi ihanaa kielitieteilijäystävääni harmailta hiuksilta pysyttelemällä suomen kielessä. Ehkä blogistani muotoutuu suomalaisespanjalaisenglantilainen, ja saatte nauttia juuri tuon kaltaisista kielikukkasista tulevaisuudessakin!