Asioita, joita et aiemmin uskonut tekeväsi

Toisinaan pidempiaikainen oleskelu ympäristössä, joka on kovinnkin erilainen kuin mihin olet tottunut, muttaa kovasti sitä mitä olet. En tiedä onko kyse tietoisesta sopeutumisesta vai pienistä muutoksista, jotka kehittyvät huomaamattomasti. Isosti katsottuna ihminen tietysti oppii, sopeutuu, muuttuu ja alkaa väkisinkin elää vähän toisella tavalla. Mutta en puhu nyt mistään suurista persoonassa tapahtuvista muutoksista, vaan pikkuasioista, yksittäisistä tavoista ja käytänteistä. Ja nimenomaan sellaisista, joita et olisi aiemmin uskonut tekeväsi.

Olen oppinut kivittämään koiria. En olisi koskaan Suomessa uskonut viskeleväni kivillä koiria tai mitään muitakaan eläviä oletoja. Huarazin kaduilla tuntuu välillä olevan yhtä paljon koiria kuin autoja. Ja vihaisia, omistajiensa tiluksia puolustavia koiria vasta paljon onkin. Lenkkeillessäni tuolla kaupungin ulkopuolella, tiedän jo missä mutkasa kannattaa täyttää taskut kivillä. En tune suurtakaan surua pommittaessani kivillä päälle juoksevia räksyttäviä koiria. Ja koiratkin ovat jo sisäistäneet kivitysrangaistuksen... useimmin ne perääntyvät jo pelkästä pantomiimimaisesta "noukin tässä kiviä ja heitän niillä sinua" - esityksestä.

Minusta on tullut ällömakeiden sokerijuomien kuluttaja. En muista Suomessa koskaan ostaneeni minkäänlaisia limppareita (ainoastaan krapulassa), mutta täällä huuhdon lounaat, illalliset ja muuta ravinnot alas limonaadeilla. Nykyään mieluiten ufon värisellä kansallisjuomalla, Inka Kolalla. Neuroottisena hammasihmisenä pelkään jo nyt purukalustoni puolesta. Limonaadikeskusteluun lisättäköön kuitenkin se, ettei mikään voita kaupungin joka kulmasta löytyviä mehubaareja ja niiden kaiken maailman tuoreista hedelmistä puristettuja halpoja ja herkullisia mehuja. Olen niiden päivittäinen suurkuluttuja.


Olen sisäistänyt kaikensorttisen ruokailun ilman veitseä. Veitsi tuntuu olevan jokseenkin turha kapistus... enemmän hyötyä on käsistä ja syönkin nykyään useimmiten haarukalla ja sormillani.

Jo Limassa minulle sanottiin että olet pikkuhiljaa perulaistumassa koska kävelin sukat jalassa varvassandaaleissa. (toisaalta katolla asuminen Liman talvessa selittää myös tätä ilmiötä) Ja uskokaa, yhdistelmä on ihan mukava.... voittaa stringien käytön koska tahansa! Toinen Perussa tavaksi tullut käytäntö on hiukseni oikominen vedellä. Erityisesti baarien vessoissa tätä näkee joka puolella ja minustakin on tullut liimaletin sukija, mutta kuitenkin skandinaavisen hillittyyn tyyliin. Ja no, onhan se ihan kätevää.

Näiden itse huomaamieni tapojen lisäksi on varmasti sata muuta asiaa, joihin olen vuoden aikana perulaistunut. Osa hyviä, osa huonompia muutoksia. Olen adaptoitunut lattareiden ajankäyttöön ja aja sanontoihin "ihan kohta", "hetki vaan" ja "joo, ihan just mennään". Aiemmin niin säntillinen ihminen on oppinut tulemaan sopivasti myöhässä, eikä tasalta tai puolelta enää tarkoita juuri mitään.